Ärräpää vai elinehto?

Mikko Tiirola
27.04.2017 

En usko, että "hankehelvettien" avulla puretaan metsätalouden byrokratiaa.

Sana kemera ei jätä ketään kylmäksi. Jollekin se on ärräpää ja toiselle suoranainen elinehto. Tänä vuonna valtio ohjaa sen avulla lähes 60 miljoonaa euroa yksityismetsätalouden kannustamiseen. Se on vajaa viidennes potista, minkä valtio kerää metsänomistajilta puunmyyntiveroina.

Joidenkin mielestä tukijärjestelmän ylläpito on turhaa byrokratiakoneiston pyörittämistä, joka voitaisiin lopettaa ja siirtää varat verotuksen keventämiseen. Joku taas näkee, että avustamalla osarahoituksella, valtio kannustaa yksityisiä metsänomistajia investoimaan sellaiseen, missä tuotot ovat vuosikymmenten päässä, ja mikä jäisi pitkän takaisinmaksun vuoksi tekemättä. Ihan toimimaton metsätalouden kannustinjärjestelmä ei ole ollut. Siitä kertovat metsien inventointitulokset.

Kulunut vuosi oli kannustinjärjestelmän synkin vuosi. Taimikonhoito ja terveyslannoitus ehtivät olla hakukiellossa lähes kalenterivuoden. Laki- ja asetusmuutoksen jälkeen kaikki kemeran työlajit ovat jälleen haettavina. Moni epäilee, että tänäkin vuonna joudutaan turvautumaan taimikonhoidon osalta hakukieltoon, koska asetusmuutos ei rajannut pois paljon rahoitusta sitovaa kuitupuuleimikoiden tukea niin kuin olisi ollut syytä tehdä.

Kemera on määräaikainen. Se päättyy 2020. Yksimielisiä ollaan siitä, että nykymallilla ei voida jatkaa sen jälkeen. Tänä vuonna linjataan uuden kannustinjärjestelmän perusteet. Jakaisin kannustinjärjestelmän pohdinnan kolmeen sektoriin: infraan, metsänhoidon kannusteisiin ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

Lähes yksituumaisesti tunnutaan ajattelevan, että ilman toimivaa kannustinjärjestelmää metsätalouden infra rapautuu. Merkkejä siitä on jo nähtävissä, eikä nykyjärjestelmä ole täysin toimiva. Niiden työlajien osalta, joissa työt teetätetään urakoitsioilla, kuten tiet ja ojat, kannattaisi selvittää palvelusetelien toimivuus.

Moni kannattaa metsänhoidon kannustimista luopumista, kuten Ruotsissa tehtiin 1990-luvulla, mutta siinä on riskinsä. Naapurissa se johti pitkään lamaan taimikonhoidoissa yksityismailla. Sitä ei saisi tapahtua juuri nyt, kun investointisuunnitelmia satelee ja hiilinielujakin pitäisi vahvistaa. Ruotsissa puolet metsistä on teollisuuden ja valtion omistuksessa, joten siellä ei olla samalla tavoin riippuvaisia yksityismetsien tuotosta kuin meillä. Ruotsissa myös omistus on ammattimaisempaa ja tilat isompia, koska siellä ei ole samanlaista asutushistoriaa kuin sodanjälkeisessä Suomessa.

Minusta metsänhoidon kannusteita kannattaa siksi jatkaa, mutta byrokratiaa purkaa. Jos siirryttäisiin niin sanottuihin vähämerkityksellisiin tasatukiin (de Minimis), voitaisiin järjestelmä luoda kansallisesti ja ilman ongelmallista ennakkosuunnitteluvaatimusta. Missään tapauksessa kannustimien ei tulisi ulottua lähelle kaupallisia hakkuita kuten nykyisin.

Luonnonvarakeskus on tehnyt selvitystä eri maiden kannustinjärjestelmistä ja tarjoaa EU-osarahoitteisia hankkeita kemeran tilalle. En usko, että "hankehelvettien" avulla puretaan metsätalouden byrokratiaa. Siksi pitäisin EU-hankkeet kaukana puuntuotannosta.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen hankemaailma saattaisi sopia oikein hyvin. Laidunten ja maatalouden monimuotoisuuskohteiden osalta sen toimivuudesta on jo kokemusta. Koska me olemme monilla mittareilla metsänhoidon ja puuntuotannon mallimaa, voisimme ottaa tavoitteeksi myös sen, että olemme metsälajien suojelun mallimaa. Iso osa 814 uhanalaisesta metsälajista vaatii aktiivisia hoitotoimenpiteitä. Metsänomistajilta löytyisi varmasti halukkuutta uhanalaisten lajien elinympäristöjen kunnostamiseen ja suojeluun, kun sille luodaan rahoitusjärjestelmä ja työkalut.