Avataanko metsänomistajien pankkikirjat julkisiksi?

Tiirola
08.12.2015

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola kirjoittaa kolumnissaan metsätietolain muutoksesta.

Valtio käyttää vuosittain lähes 50 miljoonaa euroa paikkaan sidotun tiedon keräämiseen. Maanmittauslaitoksella, ympäristö­keskuksella, Luonnonvarakeskuksella ja metsä­keskuksella on omat järjestelmänsä ja rekisterinsä. Metsätieto 2020 -hankkeen mukaan järjestelmien yhteensovittamisella saataisiin kustannustehokkuutta ja parempaa vaikuttavuutta.

Metsäkeskus käyttää metsävaratietoon 16 miljoonaa euroa vuodessa. Tieto hyödynnetään metsien hoidon ja käytön aktivoinnissa, kemeran käsittelyssä ja metsälain valvonnassa. Sen käyttöä säädellään metsätieto-, julkisuus- ja henkilötietolaeilla.

Metsävaratiedot ovat julkisia, muttei niitä voi lähettää kopiona tai sähköisesti ilman erillistä perustetta tai maanomistajan antamaa valtuutusta.

Maa- ja metsätalousministeriö linjasi tiedotteessaan pari viikkoa sitten, että metsätietolain muutosta ryhdytään valmistelemaan. Maanomistajien yhteystiedot olisivat jatkossakin henkilötietolain alaisia, mutta itse metsävaratietoa saisi ilman perusteluja kuka tahansa metsäkeskuksen järjestelmistä.

Ministeriö perustelee lain muutostarvetta EU komission vaatimuksella ja hallitusohjelmalla. Avataanko samalla metsänomistajien pankkikirjat julkisiksi?

Sähköiset palvelut mullistavat toimintatapoja koko yhteiskunnassa. Moni asia muuttuu radikaalisti. Säkki päässä ei kannata istua. Ajantasainen tieto metsävaroista palvelee niin metsänomistajaa kuin koko yhteiskuntaa. Tämän tiedostaen MTK:n metsävaltuuskunta linjasi syksyn kokouksessaan digitalisaation aiheuttamaa muutosta metsätiedon käsittelyssä ja tuottamisessa.

Strategiaa päivitettiin. Metsätiedon vaikuttavuutta ja tehokkuutta voidaan lisätä ja kustannuksia säästää, kun kaikki metsin liittyvä paikkatieto, kuten kaavoihin, sähkö- ja tietoliikenneverkkoihin liittyvä, sekä luontotiedot olisivat samassa järjestelmässä. Luontotiedot ovat nykyisin ympäristöhallinnon salaisissa rekistereissä. Metsien monimuotoisuutta on vaikea turvata, kun tieto luontokohteista ei kulje metsänomistajalle ja toimijoille asti.

Metsätietoa kerättiin takavuosina pelkästään maastosta. Nykyisin ilmasta tehtävä laserkeilaus on valtamenetelmä.

Metsäkeskuksen järjestelmän pahin heikkous on, että uutta aineistoa tulee kymmenen vuoden välein, jolloin tieto on vanhaa. Rahat eivät riitä tuoreempaan.

Vähentämällä kallista maastotyötä, luopumalla kuvioinnista ja keskittymällä laserkeilausaineiston tuottamiseen voitaisiin saada ajantasaisempaa tietoa. Julkisin varoin ei kannattaisi pyrkiä liian tarkkoihin tietoihin ja monipuolisiin palveluihin. Kuviotiedon tuottaminen kuuluisi luontevasti alan kaupallisille toimijoille.

Muutos mahdollistaisi sen, että yksityiset tietotekniikkayritykset pääsisivät avoimen, mutta ajantasaisen raakadatan avulla kehittämään palveluita. Ne olisivat siinä tehokkaampia kuin valtionapulaitos ja samalla tarkka kuviotieto säilyisi henkilötietona yksityisyyden suojan piirissä.

Metsävaltuuskunnan linjauksen perusteella olemme valmiita siihen, että hilapohjainen (16 metriä kertaa 16 metrin ruudukko) metsätieto voitaisiin saattaa avoimempaan järjestelmään.

Vaikka hilatieto avattaisiin julkiseksi, siitä pitäisi jalostetun kuviotiedon olla henkilötietolain alaista, ei julkista tietoa. Tämä on metsänomistajajärjestölle kynnyskysymys metsätietolain uudistamisessa.

Vaadimme siis yhä, että pankkikirjoja ei saa avata.