Brysselin tuulen suunta kääntyi
01.10.2025

Tuulen suunta Brysselissä on kääntynyt, vaikka komissiota johtaa sama saksalainen nainen - Ursula von der Leyen. EU vaalituloksen, Ukrainan sodan ja Trumpin politiikan seurauksena vihreän siirtymän puhuria on käännetty reippaasti puolustuksen ja turvallisuuden vahvistamiseen sekä kilpailukykyä vahvistavan sääntelyn purkamiseen.
Viime viikolla metsien monitorointiasetus kaatui Euroopan parlamentin ympäristö- ja maatalousvaliokunnissa ja metsäkatoasetuksen voimaantulo siirtyi jälleen vuodella.
Metsänomistajien edunvalvonnalla on ollut iso rooli molempien asetusten ongelmakohtien esilletuonnissa ja lobbaamisessa. MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola toimii vaikutusvaltaisen EU:n tuottajajärjestön (Copa) metsätyöryhmän puheenjohtajana. Metsien monitorointi- eli käytännössä valvonta-asetus olisi voimaantullessaan antanut komissiolle laajat valtuudet metsien yksityiskohtaiseen karttatason tietoon. Komissio hamusi sillä mahdollisuutta valvoa ja rajoittaa metsien käyttöä jäsenmaissa. Toteutuessaan sillä olisi ollut vaaralliset seuraukset metsänomistajille ja erityisesti itäiselle Suomelle. Siksi sen kaatumisesta on syytä riemuita. Valvonta-asetuksesta äänestetään vielä koko parlamentissa, mutta valiokuntien selkeä äänestystulos ennustaa asetuksen lopullista kaatumista.
Jo aikaisemmin säädetty metsäkatoasetus ei vielä kaatunut, mutta sen voimaantuloa siirrettiin jo toisen kerran vuodella. Näyttää siltä, että sekin saattaa vielä kaatua. Sen toimeenpano on osoittautunut toimimattomaksi, kun tietojärjestelmät eivät pysty vastaanottamaan asetuksella säädettävää valtavaa tiedon määrää. Esitetyssä muodossa se olisi aiheuttamassa massiivista lisäbyrokratiaa. Toiseksi EU:n keskeiset kauppakumppanit USA:n johdolla painostavat rajusti EU:ta luopumaan koko metsäkatoasetuksesta. Jatkoaika mahdollistaa joko asetuksen yksinkertaistamisen tai koko metsäkatoasetuksen kaatamisen EU parlamentissa. Suomessa asetuksen mahdolliseen voimaantuloon on investoitu enemmän kuin muualla. Olemme mestareita byrokratian hallinnassa. Suomalainen metsäteollisuus on jopa katsonut, että meillä järjestelmien toimivuus olisi kilpailuetu. Siihen emme MTK:ssa ja metsänhoitoyhdistyksissä usko, vaan otamme byrokraattisen uudistuksen lykkäyksen, yksinkertaistamisen tai kaatumisen ilolla vastaan.
Työ Brysselin byrokratian purkamiseksi jatkuu. Haluamme myös ennallistamisasetuksen yksinkertaistamismenettelyyn. Työn alla on jo maankäyttösektorin hiilinieluja määrittelevän LULUCF-asetuksen päivitys. Laajat metsätuhot Keski-Euroopassa ja maaperän hiilivarastojen muutokseen mittaamisen täydellinen epävarmuus ovat vieneet pohjan koko laskennalta. Hiilen maaperään sitoutumista voitaisiin kehittää markkinaehtoisesti ja luopua hiilinielujen sosialisoinnista. Parasta olisi, jos EU säätelisi vain metsien pinta-alan muutosta, eikä epäluotettavaa hiilitasemallia. Jos metsäpinta-ala pienenenisi, syntyisi päästövastuu. Jos se kasvaisi, syntyisi hyvitysoikeus.
Brysselin tuulen suunnan muutoksella on erityisen iso positiivinen vaikutus itäiselle Suomelle, kunhan vaan kansallisesti se osataan hyödyntää.
Mikko Tiirola
Metsävaltuuskunnan pj, MTK r.y.