Ilmakehä on yhteinen meppi Kyllönen

21.09.2017

Ilmakehä on yhteinen meppi Kyllönen

Europarlamentaarikko Merja Kyllönen (vas) perusteli äänestyskäyttäytymistään parlamentin 12.9 käymässä ns. hiilinieluäänestyksessä (Kaleva 19.9). Perusteet jäivät kovin ontuviksi. Tärkeimmässä äänestyksessä oli kysymys siitä, pyrkiikö EU rajoittamaan jatkossa kunkin jäsenmaan metsien käyttöä viime vuosikymmenen käytön tasolle. Kyllönen ja kolme muuta suomalaismeppiä olisivat halunneet tämän parlamentin päätökseksi. Päätös olisi ollut hyvin epäoikeudenmukainen. Esimerkiksi ruotsalaiset olisivat voineet hyödyntää metsien kasvusta lähes 80% ja Suomi vain 60%. Hallituksen tavoittelema 15 miljoonan kiintokuutiometrin puun käytön lisääminen toisi kansatalouteen lisäbuustia 7-8 miljardia euroa. Silti olisimme puun käytön intensiteetissä vasta Ruotsin tasolla.

Kyllönen perustelee kantaansa ilmastosyillä, mutta ne ontuvat. Ilmakehä on yhteinen. Tuoreen tutkimuksen mukaan 80% Euroopassa rajoitettavista hakkuista siirtyisi muualle maailmaan. Alueille, jossa metsäkadon ja metsien monimuotoisuuden haasteet ovat paljon meitä suuremmat. Toiseksi ilmastonmuutoshan johtuu yksiselitteisesti fossiilisten raaka-aineiden käytöstä. Uusiutuvien materiaalien käytön rajoittaminen olisi turmiollista fossilitalouden torjunnassa.

Erityisesti Kyllösen perusteluissa ontuu perinteisen vasemmistolaisen ajattelun puute, jossa työ on keskiössä. Pohjois-Suomen metsien kasvu on nelinkertaistunut 1960-luvulta. Juuri tänne kaivataan investointeja. Sopii kysyä, onko Kyllönen miettinyt asioiden monisyisyyttä painaessaan äänestysnappia Strasburgissa.

Suomalaisilla mepeillä on oppimista Ruotsista. Kaikki 20 ruotsalaismeppiä - mukaan lukien kaikki kolme vihreää - äänestivät Suomen hallituksen ja 9 suomalaismepin tukemaa linjaa hiilinieluäänestyksessä. Kannattaisikohan Kyllösen, Pietikäisen (kok), Ruohonen-Lernerin (ps) ja Hautalan (vihr) pohtia ympäristöjärjestöjen agendan lisäksi myöskin kansallista etua? Vaaleihin on vajaa kaksi vuotta ja presidentinvaaleihin vain muutama kuukausi. Ehkä kansa tietää.

Mikko Tiirola

Puheenjohtaja,

Metsävaltuuskunta, MTK r.y.