Joulukirje 2010

21.12.2010

Tiirolan Mikon joulukirje 2010 metsänhoitoyhdistyksille ja mo-liitoille

Hyvää joulua ja kiitokset kuluneesta vuodesta

Vuosi on vierähtänyt. On aika rauhoittua viettämään Joulua ja huokaisemaan hetkeksi. Metsänomistajan edunvalvojan näkökulmasta kulunut vuosi on ollut vilkas ja mielenkiintoinen. Alkuvuodesta puukaupan käynnistäminen vaati veromuutoksen takia normaalia kovempia ponnisteluja. Kesän korvalla metsäteollisuus ryhtyi lobbaamaan metsänomistusmaksua tavoitteenaan puukaupan tasaisuuden parantaminen. Tosi asiassa suurin ponnin asian lanseeraamiseen taisi olla kuitenkin metsänhoitoyhdistysten aseman horjuttaminen ja metsänhoitomaksun korvaaminen. Toistaiseksi asia on naftaliinissa, mutta koska se pomppaa takaisin framille uudessa muodossa, taitaa olla vain ajan kysymys.

Metsänomistaja Kujalan tekemä EU kantelu on edelleen Brysselin kammareissa, eikä sieltä ole tihkunut uutta tietoa. Tämä valitus on kuitenkin saanut aikaan jo tähän mennessä suurta mylläkkää metsäalan organisaatioissa. Metsäkeskuksista tullee vuoden kuluttua yksi valtakunnallinen organisaatio ja sen liiketoimintayksikkö eriytyy omaksi yksikökseen. Tänä vuonna on määritelty rajoja metsänomistajien omistamien metsävaratietojen hallinnoinnin ja ylläpidon pelisääntöihin. Paini sen ympärillä oli ministeriön, poliitikkojen ja erityisesti metsäteollisuuden kanssa varsin ankaraa. Lopputulos uudessa metsävaratietolaissa on kuitenkin selkeä - metsänomistaja on tietojensa kuningas. Jatkossa jokaisen toimijan tulee hankkija metsänomistajalta valtakirja tietojen saamiseksi metsävaratietojärjestelmästä. Omalle metsänhoitoyhdistykselle tämän pitäisi olla pelkkä vahvuus, kun asiakassuhde pidetään hyvänä.

MTK:lla, liitoilla ja yhdistyksillä sekä Mhyp:llä ja Silvadatalla on menossa yhteinen ponnistus kilpailuneutraliteetin osittamisessa. Kuluneen vuoden aikana on tehty yhdessä lukemattomia tunteja. Tuloksiakin on saatu, vaikka työ on vielä kesken. Toivottavasti kaikissa yhdistyksissä ymmärretään, että ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Kenenkään ei ole siksi syytä heittäytyä ajatukseen, että kyllä se siitä ohi menee. Tervetuloa kattavasti Kuusamoon kuukauden päästä työseminaariin ja sitten maaliskuussa Jyväskylään MHY -päiville.

MTK:ssa on mietinnässä myös tulevaisuuden edunvalvonnan organisaatiorakenne. Valtuuskunnat ovat keskustellet tänä vuonna jatkamisesta nykymallilla, siirtymisestä alueellisiin MTK -liittoihin (= tuottajayhdistykset ja metsänhoitoyhdistykset samaan alueelliseen liittoon) tai siirtymisestä ns liitottomaan malliin, jossa yhdistykset olisivat suoraan keskusliiton jäseniä. Keskustelu tästä jatkuu tulevana vuonna. Toivottavasti kaikki metsänhoitoyhdistykset ovat aktiivisesti mukana tässäkin keskustelussa.

Kulunut vuosi on vahvistanut omaa käsitystäni siitä, miten tärkeää on yhtenäinen metsänomistajien edunvalvontaketju aina kuntatasolta Brysseliin saakka. Olen kokenut, että metsänomistajaorganisaatiota kuunnellaan päätöksentekokammareissa. Tätä meidän kannattaa yhdessä vaalia.

Haluan kiittää kuluneesta vuodesta. Olette pitäneet mukavasti yhteyttä. Aktiivista yhteyden pitoa tarvitaan tulevanakin vuotena. Kotipostiini tulevat mhy-lehdet ansaitsevat erikoiskiitokset. Kentän tuntemukset ja tuki ovat tärkeitä, kun linjauksia rakennellaan ministeriöihin, poliitikkoihin ja metsäteollisuuteen. Nyt on kuitenkin syytä unhoittaa arjen huolet hetkeksi ja koota voimia tulevan vuoden haasteisiin.

Jouluterveisin Tiirolan Mikko Petäjävedeltä