JUHLAPUHE MTK RAUMA 100 VUOTTA

MTK Rauma 100 vuotta, Rauma
Juhlapuhe Mikko Tiirola

Arvoisa juhlaväki,

Minulla on ilo ja kunnia tuoda Keskusliiton tervehdys yhdistyksenne 100 vuotisjuhlaan!

Kiitos kutsusta! Minä ajelin Keski-Suomesta Petäjävedeltä. Oma tuottajayhdistyksemme juhlii niin ikään satavuotissynttäreitä alkukesästä. Appiukkoni isosisä oli mukana Keskusliiton perustamiskokouksessa helluntaina 1917. Raumaa ja Petäjävettä yhdistää myös arvokkaat Unescon maailmanperintökohteet. Meillä vanha talonpokainen puukirkkoja teillä upea PUU Rauma.

Tänä vuonna juhlitaan satavuotiasta Suomea ja MTK:ta rinta rinnan. Se ei liene historiallinen sattuma. Itsenäiset talonpojat ovat olleet kautta vuosisatojen jo sääty-yhteiskunnan selkäranka - toisin kuin esimerkiksi naapurissa Venäjällä. Siellä ei vapaata talonpoikaa koskaan ollut. Suomalaisen talonpojan vahva tahto oikeudesta omaan maahan pohjusti sitä, että eduskunta antoi itsenäistymisjulistuksen samana vuonna, kun MTK yhdistyksiä ja liittoja perustettiin. Keskusliiton 100 vuotisjuhlassa nähtiin taiteen keinoin Maan ja Metsän Laulu musiikkinäytelmä. Se kertoi koskettavasti sitä kohtalonyhteydestä mikä tuottajajärjestöllä ja itsenäisellä Suomella on ollut. Näytelmä on muuten nähtävissä erinomaisena kuvaksena YouTubessa. Linkki sinne löytyy MTK:n kotisivuilta. Jo esitys on katsomatta, suosittelen sitä vaikka tämän juhlapäivän jatkoille. Varmaan samaan kohtalonyhteyteen palataan paikallisesti, kun tässä juhlassa kuullaan yhdistyksen historian vaiheista.

MTK on ollut vahva kansalaisjärjestö perustamisestaan saakka. Isännät ja emännät ovat halunneet antaa aikaa yhteisen asian puolesta. Haluankin kiittää järjestöveteraaneja siitä ja toivon, että sama aatteellisuus ja yhteishenki säilyisi muuttuvassa ajassa. Erityisesti haluan kiittää myös niitä, jotka ovat joutuneet venymään tilan töissä, kun isäntä tai emäntä on ollut yhteisiä asioita hoitamassa. MTK yhdistystoiminta ja kunnallishallinnon kehittyminen ovat kulkeneet rinta rinnan. Työ kotiseudun hyväksi on ollut yhteistä. Oman elinkeinon edellytysten turvaaminen paikallisella tasolla on ollut myös ponnin siihen, että jäsenten ja perusyhdistysten joukosta on noussut ja kouliutunut vastuunkantajat myös maakunta- ja valtakunnan tasolle. Maakuntauudistuksen myötä monien meidän elinkeinoille tärkeiden asioiden päätösrooli vahvistuu sekä kunnissa että maakunnissa. Yhdistystoiminnalle riittää sen myötä entistäkin painavampaa tehtävää.

MTK on järjestönä pystynyt muuttumaan yhteiskunnan mukana ja olemaan myös pelintekijänä. Torpparikysymyksen ratkaisu, evakkojen asuttaminen, rintamamiestilat hoitaminen sekä sosiaaliturvan ja tasa-arvoisten kouluttautumismahdollisuuksien saaminen myös maaseutuväestölle ovat kunniakasta historiaa. Kaikki nämä ovat muokanneet myös järjestöä ja sen toimintaa. Eu-jäsenyyttä järjestö vastusti lähes yksituumaisesti, mutta on vaikeasta lähtökohdasta huolimatta kyennyt mielestäni kohtuullisesti huolehtimaan elinkeinon ja jäsenten tarpeista radikaalisti muuttuneessa toimintaympäristössä.

Muutama vuosi sitten tehtiin isoin järjestöuudistus vuosikymmeniin, kun metsänhoitoyhdistykset liittyivät MTK:n jäseneksi. Samalla järjestön jäsenmäärä moninkertaistui. Uudistukseen liittyi epäluuloja puolin ja toisin, mutta olen vakuuttunut, että tässäkin nähtiin tulevaisuuteen. Vaikka monelta osin voi kritisoida selvitysmies Ilkka Mäkelän arviota maatilojen lukumäärän vähenemisestä tulevien vuosien aikana, on suunta kuitenkin selvä. Ilman jäseniä, ei osaavallakaan ja vanhaa varallisuutta fiksusti hoitavalla etujärjestöllä ole yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Toiseksi kaupungistuvan metsänomistajakunnan omaisuus on maaseudulla ja heillä on rutkasti samansuuntaisia yhteisiä asioita puolustettavana kuin meillä maalla asuvilla metsänomistajilla ja maanviljelijöillä. Omaisuuden suoja, liikenneverkko, kiinteistöverotus, ympäristölainsäädäntö muutamia mainitakseni. Metsänhoitoyhdistyksille erottuminen muista metsäpalveluja tarjoavista tahoista on taas elinehto. Vahva metsänomistajien edunvalvonta kannolta Brysseliin on juuri sitä. Järjestön kehittäminen vaatii työtä sekä metsänhoitoyhdistyksissä että tuottajayhdistyksissä- ja liitoissa. Aivan kuten meillä Petäjävedellä on oma pieni tuottajayhdistys ja iso 12 kunnan alueella toimiva metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi, on teilläkin MTK Rauma ja iso MHY Lounametsä. Minusta jäsenyydet tukevat toisiaan. Paikallisuus ja yhteisöllisyys ovat elävät vahvemmin tuottajayhdistyksen kautta, mutta palvelut ja edunvalvonnan ammattimaisuus paremmin metsänhoitoyhdistyskentässä. Järjestöuudistuksen jatkoa mietittäessä on huolehdittava, että kukaan ei koe yhdistyksiä toistensa kilpailijoina vaan vahvoina saman perheen kumppaneina.

Hyvät kuulijat!

Kuten totesin, omaisuuden suojasta huolehtiminen on yksi järjestömme peruskiviä. Sen sateenvarjon alla seistään niin metsänhoito- kuin tuottajayhdistyksissä. MTK asetti viime eduskuntavaalien tavoitteeksi omaisuuden suojan parantamisen. Teimme sen eteen töitä hallitusohjelmaneuvottelujen aikana ja Sipilän hallituksen ohjelmaan tulikin kirjaus omaisuuden suojan parantamisesta. Hallituskauden puoliväli on jo ohitettu. Oikeusministeriössä on tehty selvityksiä lunastuslain uudistamiseksi. Oikeusministeri vaihtui kesän kynnyksellä, kun Jari Lindströmille kävi liian raskaaksi hoitaa sekä oikeus- että työministerin salkkua. Haluankin vedota tuoreeseen oikeusministeri Antti Häkkäseen, että hän pistäisi rattaisiin vauhtia niin, että lunastuslain kokonaisuudistus saataisiin tehtyä tällä vaalikaudella. 40 vuotta vanha lunastuslaki ei vastaa tämän päivän tarpeita. Maankäytön ja rakentamisen normeja ja kaavoitusprosesseja on uudistettu ja käyttöä rajoittavia ratkaisuja tehdään yhä useammin jopa yksityisen liiketoiminnan tukemiseksi. Ympäristöarvojen vallankumous on tapahtunut näinä vuosikymmeninä ja ympäristölainsäädäntö, jota lunastuslaki palvelee, on isolta osalta rakennettu lunastuslain voimaantulon jälkeen. Voidaan siis todeta, että omaisuuden suoja ei enää ole tarvittavalla tasolla.

Täällä Raumalla asia on erityisen merkittävä, kun alueella on sähkönsiirtoon ja muuhun yhteiskunnan kannalta merkittävään infraan liittyviä suuria hankkeita.

Lunastuskorvauksella tulisi aina voida hankkia lunastetun omaisuuden sijaan vastaavanlainen omaisuus vapaaehtoisella kaupalla. Nyt näin ei aina ole. Parasta olisi jälleen katsoa mallia lahden takaa Ruotsista, jossa omaisuuden haltijalle maksetaan varsinaisen markkina-arvoon perustuvan lunastuskorvauksen lisäksi 25 prosentin suuruinen lisäkorvaus. Tämä olisi hyvä ottaa lunastuslainuudistuksen lähtökohdaksi.

Nykyisin lunastustapauksessa korvaus maksetaan kertaluontoisena rahakorvauksena ns. käypänä arvona. Lakia uudistettaessa tulisi huomioida, että maanomistajan käyttöoikeutta rajoittavissa tilanteissa tulisi vaihtoehdoksi myös määrävälein maksettavat korvaukset, jotta tosiasiallisesta haitasta maksettava korvaus määräytyisi todellista tilannetta vastaavasti.

Nykyisen lunastuslain ongelma on myös se, että se ei huomio tilanteita, joissa samaan alueeseen kohdistuu useita lunastustoimenpiteitä tai käytön rajoituksia. Vaikka yksittäiset toimenpiteet eivät aiheuttaisi korvauskynnyksen ylittymistä, on useiden samalle alueelle kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden vaikutus maanomistajan omistusoikeuteen merkittävä. Siksi se pitäisi saattaa yhteismitallisesti korvattavaksi. Kaavoitus on yksi esimerkki tällaisesta toiminnasta.

Kun Suomea rakennettiin, oli ymmärrettävää, että monessa tapauksessa tyydyttiin yhteisen edun nimissä talonpoikaisen ajattelun hengessä pieniin korvauksiin. Nyt esimerkiksi kunnalliset sähköyhtiöt on laajalti yksityistetty ja yhä useammin lunastustoimitukset palvelevat yksityistä ja jopa kansainvälistä liiketoimintaa. Lunastuslakiin tulisikin sisällyttää säännös, jonka perusteella maanomistaja voisi saada pienen osuuden lunastuksen tuomasta hyödystä ja tuotosta. Lunastuksessa korvataan nykyisen lain mukaan vain välittömät menetykset.

Hyvät kuulijat!

Jokunen vuosi sitten luin Keskisuomalaisesta erään yritysjohtajan laskelmasta: Pythagoraan lauseessa on 24 sanaa, Arkhimedeen laissa 67 sanaa, kymmenessä käskyssä 179 sanaa, Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa 1300 sanaa ja EU:n direktiivissä kaalin myymisestä on 26 911 sanaa. Byrokratian purkamisessa on työtä varsinkin nyt, kun tuntuu, että ulkoministeri Soinin taannoinen slougan - missä EU, siellä ongelma - tuntuu nyt metsävaltuuskunnan puheenjohtajastakin totiselta todelta. Maatalouden byrokratiasta puhumiseen ei juhlapuheelle sopiva puheen mitta riitä, mutta puheeni lopuksi sanon jokusen sanan päivänpolttavasta metsienhiilinielukysymyksestä. Tässä asiassa rupeaa metsävaltuuskunnan puheenjohtajankin verenpaine pikkuhiljaa nousemaan.

EU: llahan ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa. Se on ollut myös Suomen ja MTK:n yhteinen tavoite. Toivottavasti tätä linjausta ei jouduta nyt katumaan. Nyt kun ilmastopolitiikka on noussut ihan syystä globaalisti keskiöön, on EU:ssa metsiin liittyvä päätöksen teko yhä enemmän valunut komission ilmasto- ja energiapääosastojen valmisteluun. Siellä kansainvälisten ympäristöjärjestöjen vaikuttamisrooli on vahvimmillaan ja heidän päämotivaationsa metsiin liittyen on museointi ja suojelu. Komission pohjaesitys on Suomelle karmea. Olen hämmästellyt, miten vpj Jyrki Katainen ei sitä onnistunut vartioimaan, vaan esitykset pohjautuvat historialliseen puunkäyttöön ja vielä semmoisiin vuosiin, jolloin meille tuotiin paljon tuontipuuta ja talous syöksyi lamaan.

Metsänomistajien edusmiehenä minua huolestuttaa, jos Brysselistä jää luu käteen eikä Suomen edunvalvonta onnistu parlamentissa eikä neuvostossa. Vaikka EU ei voi määrätä Suomen hakkuumääriä, se voi päätöksillään näivettää virinneen metsäbiotalouden kasvun tai tehdä puunkäytön lisäämisestä suomalaisille veronmaksajille kallista. Puumarkkinoilla on vallinnut vahva ylitarjonta erityisesti kuitupuun ja energiapuun osalta. Puun hinnasta ei ole voinut EU aikana neuvotella ja tarjonnan säätelyä on vaikea kilpailulain puitteissa hoitaa. Siksi metsänomistajien edunvalvonta on keskittynyt vahvasti puunkäytön lisäämiseen. Mitä sitten tehdään edunvalvonnassa, jos Brysselissä jää luu käteen? Varmasti strategiaa on muutettava! Onko suojelualueiden lisääminen seuraavan polun pää? Se ainakin maksaa enemmän ja tuottaa vähemmän yhteiskunnalle. Toiseksi on pakko ryhtyä vaatimaan korvausta hiilen sitomisesta pystypuustoon. Kallis ja työttömyyttä lisäävä vaihtoehto tämäkin on. Siksi isänmaan ja metsänomistajan yhteinen etu on, että tällä kertaa Brysselistä ei kerta kaikkiaan voi palata miinusmerkkisen ratkaisun kanssa.

Rautalankaa on tänä syksynä Brysselissä väännettävä lisää, sillä Oikeasti metsät sitovat lähes puolet kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Nuoret hyvin kasvavat metsät sitovat hiiltä tehokkaimmin. Toiseksi, kun puupohjaisten tuotteiden käyttäminen korvaa muovia, betonia, hiiltä ja öljyä, paranee koko maapallon hiilitase. Ja kolmanneksi, jos metsiä ei hyödynnettäisi Suomessa, se tehtäisiin muualla. Luonnon monimuotoisuuskysymykset ovat helpommin ratkottavissa suomalaisen metsänhoidon avulla kuin sademetsissä. Silti metsien hyödyntäminen nähdään ongelmana puurakentamista lukuun ottamatta, jonka näkevät hyvänä ilmastopolitiikkana myös ympäristöjärjestöt ja ilmeisesti myös EU parlamentin ympäristövaliokunta. Siksi olen esittänyt porkkananviljelykurssia paitsi ilmastotutkijoille, myös poliitikoille. Jokainen joka on kitkenyt porkkanapenkkiä, ymmärtää, että isoja porkkanoita ei saa, mutta kun harventaa, kasvaa isoja porkkanoita. Siitähän tukkipuun kasvatuksessa on kyse. Ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta on viisasta käyttää tukkipuun hakkuista syntyvät sivujakeet kemiallisen metsäteollisuuden ja bioenergian avulla korvaamaan vastaavia fossiilisia tuotteita.

Syksyn aikana EU:ssa tehdään siis meidän jäsenkuntaan ja Suomeen dramaattisesti vaikuttavia päätöksiä. Kyseessä on miljardien investointien kohtalo. Olemme järjestönä painaneet asiassa päälle sekä Euroopan metsänomistajajärjestön CEPF:n kautta, että kaikkia muita mahdollisia kanavia pitkin. Suomalaisilta mepeiltä vaaditaan nyt todellista tarmokkuutta. Erityisesti kokoomuksessa on pyykinpesun paikka, koska se kuuluu suurimpaan EPP ryhmään ja sen pitkäaikaisin meppi Sirpa Pietikäinen on ollut vahvasti kallellaan ympäristöjärjestöjen suuntaan. Olen myös vedonnut vihreiden uuteen puheenjohtajaan Touko Aaltoon. Hän pyrkii tekemään vihreistä valtakunnallisen yleispuolueen populistisen ympäristöpuolueen sijaan. Tässä asiassa olisi näytön paikka. Kysymyksessä on iso kansallisen edun kysymys - joutuuko Suomi maksumieheksi vai ei. Viimeisenä lukkona on pääministeri. Sipilällä pitää olla kanttia tarvittaessa lyödä myös nyrkkiä pöytään neuvostossa, mikäli parlamenttia ei saada käännettyä Suomen kannalta kohtuullisen ratkaisun taakse.

Hyvät kuulijat!

Palataan lopuksi Paasikiven linjalle. Hänen kerrotaan sanoneen: Niin kauan Suomella on toivoa, kun kirveen ääni kuuluu metsästä. Minä luotan, että lopulta Paasikiven viisaus voittaa ja biotalouden kasvu saa jatkua sekä Suomen, että suomalaisen maaseudun parhaaksi. Tehdään sitä työtä yhdessä Satakuntalaisten laulun kolmannen säkeistön hengessä:

Koska Suomen viljelystä uhkaa sorron yö,

Häätämään käy hävitystä täällä Kansan työ.

Nousee Satakunnan kansa,

entisellä voimallansa Karhun kämmen lyö

Menestystä tärkeään työhönne juhliva MTK Rauma!