Kunnat ratkaisevat tuulivoimarakentamisen
IIJOKISEUTU KOLUMNI
Venäläisestä fossiilienergiasta irrottautuminen tulee vauhdittamaan merkittävästi tuulivoimarakentamista. Kunnilla on ratkaiseva roolia tuulivoimarakentamisessa, koska ne päättävät kaavoituksella sekä ympäristö- ja rakennusluvituksella, minne tuulipuistoja sallitaan rakentaa.
Vaikka tuulivoimanlisärakentaminen koetaan yleisesti hyvänä ja puhtaana sähkötuotantomuotona, hyväksyy entistä harvempi sen rakentamista omaan elinpiiriinsä. Näyttääkin vahvasti siltä, että tulevat tuulipuistot suunnitellaan siksi entistä useammin harvaanasutuille alueille. Siksi Pudasjärvikin kiinnostaa tuulivoimarakentajia. Kunnille tuulivoimainvestoinnit ovat kiinnostavia kiinteistöverotulojen vuoksi. Ilman niitä kunnat tuskin edistäisivät tuulikaavoitusta, koska tuulivoiman työllistävä vaikutus rajoittuu pääosin rakentamisaikaan.
Maanomistajille, joiden maille tuulivoimaloita on mahdollista sijoittaa, tarjoutuu maa-alueen vuokrasta tai tuulipuiston tuotosta merkittävä tulonlähde. Isot maanomistajat tekevätkin aktiivisesti hankekehitystä tuulivoimaa rakentavien yritysten kanssa. Myös metsätalouden harjoittamiselle tuulipuistoista on usein etua, koska hankkeen totuttamiseksi metsätieverkkoa täytyy parantaa merkittävästi. Iso ongelma tosin on se, että tuulivoimayhtiöiden agentit tuntuvat saavan liian usein joiltakin maanomistajilta allekirjoituksia vuokrasopimuksiin ilman kilpailutusta ja jopa tutustumatta sopimusten yksityiskohtiin. Kenenkään ei pitäisi laittaa nimeään ensimmäiseen tarjoukseen vaan koota alueen maanomistajat ja käyttää asiantuntijoita hankkeen kilpailuttamisessa. Kunnankin näkökulmasta olisi viisasta, että hankkeet kilpailutettaisiin, sillä silloin aluetalouteen jäisi kiinteistöverotulojen lisäksi isompaa tulovirtaa. Kun Pohjois-Pohjanmaan liiton TUULI-hanke on osoittamassa Pudasjärvelle kymmeniä potentiaalisia tuulivoima-alueita, kannattaisi kuntapäättäjien ja maanomistajien tehdä vahvaa yhteistyötä hankkeiden kilpailutuksessa ja haittojen ehkäisyssä.
Osalle maan- ja kiinteistönomistajista tuulivoimahankkeista tulee vain haittaa. Tuulipuistoista rakennettavat sähkön siirtolinjat vaativat siirtokapasiteetista riippuen kymmenien metrien levyisen avoimen johtokäytävän. Tämä metsäkato ei tunnu haittaavaan vihreimpiäkään poliitikkoja, vaikka johtokäytävät voivat olla jopa kymmenien kilometrien mittaisia. Maanomistajia ärsyttää vanhanaikainen lunastuslaki ja hallitusten aikaansaamattomuus sen uudistamiseen. Kun Suomea sähköistettiin, hyväksyivät maanomistajat, että sähkölinjat vedettiin näennäisillä maapohjakorvauksilla. Oli kaikkien yhteinen etu, että kyliin saatiin sähköt. Sähköverkkojen omistajina oli yleisimmin kunnallinen tai maakunnallinen verkkoyhtiö. Nyt liiketoimintaa tekevät kansainväliset yritykset. Ei ole oikein, että ne voivat lunastuslain turvin ottaa maa-alueita liiketoimintansa käyttöön muutamalla satasen hehtaarikorvauksella. Lainsäädäntö ei ole pysynyt tuulivoimarakentamisen tahdissa mukana. Tanskassa on erillinen tuulivoimalaki. Siitä pitäisi ottaa mallia ja velvoittaa tuulivoimayhtiöt maksamaan haitoista. Tuulivoimarakentamisen hyväksyttävyys katoaa, jos voitot kääritään, mutta haitat jätetään.
Sähköä tarvitaan myös tuulettomina hetkinä. Mitä enemmän tuulivoimaa rakennetaan, sitä enemmän on tarvetta tuulettomien päivien säätövoimalle. Saattaa olla, että Kollajan altaan rakentamissuunnitelmat pomppaavat vielä esille. Ehkä sitäkin kannattaisi pohtia, miten se voitaisiin toteuttaa mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja saisiko sen oheistuotteena Iijokeen palautettua nousevan lohen?
Mikko Tiirola
Metsävaltuuskunnan pj, MTK r.y.