LÄÄKKEITÄ LAJIKATOON
Lajikato voi kiihtyä metsien käyttöä rajoittamalla - Mennäänkö lisääntyvään sääntelyyn vai uskotaanko edelleen vapaaehtoisuuden voimaan?
Mikko Tiirola 07.04.2021 KOLUMNI IIJOKISEUTU
Maailman luonnonvaroja tutkiva järjestö WRI kertoo tuoreessa raportissaan, että trooppisia metsiä tuhoutui viime vuonna yli 12 miljoonaa hehtaaria. Ala on valtava, sillä Suomen koko metsäpinta-ala on 20 miljoonaa hehtaaria. WRI:n raportti on karu muistutus todellisuudesta, sillä vuosi 2020 oli asetettu monen yrityksen ja järjestön kansainväliseksi merkkipaaluksi metsäkadon pysäyttämiseksi. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa trooppisten metsien rooli on keskeinen, sillä WWF:n esittämän arvion mukaan jopa 2/3 maailman eläin- ja kasvilajeista elää sademetsissä.
Suomessakin pyritään rajoittamaan metsien käyttöä luontokadon lisääntymiseen vedoten. Ilmasto- ja luontopaneeli ottavat kantaa kotimaisiin hakkuutasoihin ja metsien käyttöön ikään kuin Suomi olisi irrallinen saareke maailmassa. Osaoptimointi on vaarallista, koska metsien käytön vähentäminen Suomessa johtaisi maailmanlaajuisesti sekä lajikadon että ilmastonmuutoksen kiihtymiseen fossiilituotteiden käytön kasvaessa ja hakkuiden siirtyessä alueille, jossa lajikato on suurempaa.
Suomessa on tehty määrätietoista työtä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen vapaaehtoisin keinoin koko 2000-luku. Tulokset näkyvät. Luonnonsuojelun suosio maanomistajien keskuudessa on kasvanut kannustavien keinojen myötä, esimerkkejä tästä ovat METSO ja Helmi -ohjelmat. Tarjolle tuodaan enemmän suojelukohteita, kuin yhteiskunnalla on halua niitä lunastaa. Myös talousmetsien luonnonhoitotoimia on kehitetty määrätietoisesti metsäsertifioinnin ja koulutuksen avulla.
Toimien vuoksi on metsälajien uhanalaistumista kuvaavan uhanalaisindeksin heikkeneminen saatu käytännössä jo pysähtymään (indeksiarvo -0,2%). Suurimmat haasteet ovatkin metsien sijasta mm. tunturipaljakoilla.
Vapaehtoiset toimet eivät kuitenkaan tunnu riittävän ympäristöministeriölle, joka valmistelee sekä luonnonsuojelulain että maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksia. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on näiden lakiuudistusten yhtenä pontimena.
Se askarruttaa, miten käy luonnonsuojelun hyväksyttävyyden, jos lainsäädäntö perustuu pakottaviin velvoitteisiin ja rajoitteisiin, jotka mahdollistavat maanomistajan tahdosta riippumattomia suojelupäätöksiä.
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksessa ympäristöministeriö pyrkii saamaan viherrakenneverkostot maakuntakaavoitukseen koko maassa. Metsänomistajia huolestuttaa, että alkavatko puunostajat karttamaan näitä viherrakenneverkoston alueiksi merkittäviä metsäalueita ympäristöjärjestöjen tai sertifioinnin edellyttäminä kuten HCV-alueita. Huoli liittyy siihenkin, että ruvetaanko niiden pohjilta laadittavissa alemmissa kaavoissa rajoittamaan metsänhoitomenetelmiä.
Luonnonsuojelulaki on ollut yleisesti hyväksytty, selkeä ja tarkkarajainen. Lakia ollaan viemässä maanomistajan oikeusturvan kannalta huonompaan suuntaan, jos luontotyyppien automaattinen suojelu mahdollistuu. Ongelmallista olisi myös, jos maanomistajan itsensä vastuulle jäisi alueensa suojeltavien luontoarvojen selvittäminen.
Tänä vuonna tehdäänkin luonnonsuojelun hyväksyttävyyden osalta isoja ratkaisuja. Mennäänkö lisääntyvään sääntelyyn vai uskotaanko edelleen vapaaehtoisuuden voimaan? Jos uudistuksessa velvoitteiden ja rajoitteiden kokonaisuus muuttuu, täytyy myös korvaussäännökset rakentaa uudelleen.
Luonnonsuojelun hyväksyttävyys maanomistajien keskuudessa on elintärkeää. Toivottavasti ympäristöministeriössä se oivalletaan. Kansanedustajat sen viime kädessä ratkaisevat. Heitä kannattaa lähestyä.
Mikko Tiirola Metsävaltuuskunnan pj, MTK r.y.