Lahopuita laskemassa

MT Kolumni 22.9.2021

Vielä vuosikymmen sitten pidettiin tuulenkaadot tai muut kuolleet puut metsäänsä jättävää metsänomistajaa laiskana ja saamattomana. Silloin ilmastonmuutoksen tai luontokadon hillinnästä oli vasta heikkoja signaaleja poliittisessa keskustelussa. Vielä vuonna 2013, silloinen maa- ja metsätalousministeri, Jari Koskinen latasi metsävaltuuskunnan kokouksessa: "Lahopuiden laskennan sijaan meidän pitäisi keskittyä puun käytön lisäämiseen".

Muutamassa vuodessa tilanne on muuttunut. Nyt vastuullinen metsänomistaja jättää kuolleen puun metsään ja jopa aktiivisesti tuottaa sitä. Nummisuutareiden "niin muuttuu maailma, Eskoseni" lausahdus on käynyt toteen.

Muutokset ovat yleensä hitaita, mutta nyt ne ovat tapahtuneet metsänomistajien asenteissa ja käytänteissä nopeasti ja vaikuttavasti. Monimetsähankkeen viesti talousmetsien luonnonhoidon tärkeydestä on mennyt perille. Lahopuun määrä on lisääntynyt Etelä-Suomen metsissä 16 % viimeisimpien valtakunnan metsien inventointien (VMI) välissä. Elinympäristöjen uhanalaistumista kuvaava indeksi (Punainen kirja) on metsälajien osalta laskenut viimeisimpien inventointien välissä enää 0,2 prosenttia.

Kaikesta tästä huolimatta lahopuu on metsien monimuotoisuuskeskustelun kuuma peruna. FSC-sertifiointiin kuuluva korkean suojeluarvon käsite (HCV), on tullut kaikkien suomalaisten metsänomistajien kintereille. Tämä siksi, että kolme kuitupuuta jalostavaa metsäjättiä vaatii kaikelta hankkimaltaan puulta vähintään FSC kontrolloidun puun statusta. Nyt on käynyt ilmi, että HCV kartta-aineiston yhtenä mallinnusperusteena on käytetty epätieteelliseksi osoitettua mallinnusta. Tästä lahopuupotentiaalia ennustavasta mallista professorit Annika Kangas ja Lauri Mehtätalo toteavat: "suojelualuearvokarttaa ei pidä käyttää mihinkään metsiä koskevaan päätöksentekoon, ennen kuin laskennan ja aineistojen puutteet ja virheet on korjattu". Teollisuuden käyttämiin HCV-karttoihin täytyy saada pikaiset korjaukset. Kysymys on uskottavuudesta ja omaisuudensuojasta.

Pelkona on lahopuupotentiaalin toimiminen itseään vastaan. Käykö niin, että metsänomistaja ei uskallakaan lisätä lahopuun määrää metsässänsä, koska vaihtoehtona on siitä seuraavat käytön rajoitukset. Samoin on vanhan metsän käsitteen kanssa. Kuka uskaltaa päästää puustoaan järeytymään, jos pelkona on "vanhan metsän" käytön rajoittaminen?

Nyt mennään sekä sertifikaattien että EU komission sääntelypyrkimysten kanssa takapuoli edellä puuhun. Rationaalinen metsänomistaja joutuu varomaan liiallista monimuotoisuustyötä, vaikka sitä haluaisikin tehdä. Vinkiksi ympäristölobbylle ja EU komissiolle: edistäkää markkinalähtöisten hiilensidonta- tai biodiversiteettimarkkinoiden syntyä pakkosuojelun tai metsänhoitokeinojen rajoittamisen sijasta. Sieltä saadaan tuloksia, eikä aavistushakkuita. Sieltä saadaan myös lahopuuta, kun sen tuottamiselle ja ylläpitämiselle löytyy maksaja.

Mikko Tiirola, Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, MTK r.y.