Luottamus Yleen horjuu

KOLUMNI | IIJOKISEUTU | MIKKO TIIROLA

Yleisradio on keskeinen kansallinen instituutiomme. Sillä on perinteisesti vahva arvostus suomalaisten joukossa. Se on vahvin vaikuttaja suomalaisessa mediakentässä. Sillä on lain turvaama rahoitus, jota kerätään erillisenä Yle-verona.

Ylen rooli ja vastuu on entisestään korostunut, kun perinteinen maakuntalehdistö on joutunut ohentamaan toimituksiaan ja ilmestymispäiviään sosiaalisen median tuoman murroksen seurauksena.

Maaseudun Tulevaisuus on julkaissut säännöllisesti TNS gallupin tekemiä mielipidetutkimuksia, joissa on kysytty miten eri väestöryhmät ovat kokeneet saavansa vastinetta maksamalleen Yle-verolle. Uusimmassa keväällä julkaistussa tutkimuksessa luottamus Yleen horjuu erityisesti maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa, joissa asuvista alle 30 prosenttia kokee saavansa Yle-verolle vastinetta.

Pääkaupunkiseudulla asuvien keskuudesta luku oli 25 prosenttiyksikköä korkeampi. Vastaava hajonta näkyy poliittisella akselilla, joissa toisessa ääripäässä ovat perussuomalaisia äänestävät ja toisessa vihreitä ja vasemmistoliittoa äänestävät. Kehityksen suunta on huolestuttava. Syitä varmasti pohditaan. Toivottavasti niihin myös reagoidaan.

Saan paljon palautetta metsänomistajilta. Uskallan väittää, että luottamusmittareiden tulosta selittää kohtuullisen vahvasti Ylen metsäuutisoinnin uutiskärjet ja ajankohtaisohjelmien keskustelijavalinnat. Metsäuutisoinnin kärki on ollut liian vahvasti metsien sinänsä tärkeässä ekologisessa kestävyydessä. Taloudellinen ja etenkin sosiaalinen ulottuvuus ja metsänomistajien ääni on jäänyt liian usein paitsioon.

Verorahoitteiselta Yleltä odotetaan tasapuolista ja moniäänistä journalismia, joka ottaa huomioon eri yhteiskuntaryhmien tarpeet ja huolenaiheet. Esimerkiksi A-studio ja A-talk ovat arvostettuja ja katsottuja keskusteluohjelmia. Nämä ohjelmat toimivat ikään kuin julkisen keskustelun areenoina, joissa eri näkökulmien pitäisi kohdata. Sieltä asiat heijastuvat vahvasti koko muuhun yhteiskunnalliseen keskusteluun. Keskusteluissa esiintyneitä valikoituu usein myös ohentuneiden maakuntamedioiden toimittajien haastateltaviksi.

A-studioissa on viimeisten vuosien aikana käsitelty kiitettävän usein metsäkysymyksiä. Valitettavasti metsänomistajat ja maaseudun asukkaat eivät löydä itseään edustettuina näissä ohjelmissa. 2020-luvulla ainoastaan yhden kerran keskustelijaksi on pyydetty metsänomistajien edustaja. Asiasta on muistutettu sekä juontajia että Ylen johtoa. Ylen selitykseksi kertomat journalistiset perusteet tai metsänomistajien suuri lukumäärä (600 000) eivät vakuuta.

Kun palkansaajien asioita käsitellään, Yle osaa kyllä pyytää palkansaajajärjestöjen edustuksen. Vähintään vastaavalla prosentilla kuin palkansaajat liitoihinsa, ovat myös metsänomistajat järjestäytyneitä metsänhoitoyhdistyksiinsä. Vaaleilla valittuja metsänomistajien edustajia ei silti ole kutsuttu keskusteluihin.

Toki kritiikkini koskee laajemminkin Ylen keskusteluohjelmien ja kolumnistivalintojen alueellista edustavuutta. Lähes poikkeuksetta niihin on valittu keskustelijoiksi pääkaupunkiseudun elinpiirin ja liberaalikuplan edustajia. Niissä pääkaupunkiseutulaiset keskustelevat koko Suomea koskettavista asioista, eikä maaseudulla asuvien mielipiteitä tule monestikaan esille.

Ylessä kannattaa ottaa kritiikki tosissaan. Eikä sen takia, että tuleva hallitus tulee leikkaamaan Ylen rahoitusta, vaan sen takia, että kehitys voi kylvää siemenet amerikkalaiselle mallille, jossa uutisia etsitäänkin vain omasta kuplasta. Siitä voi sanoa varmasti, että se ei ole Ylen eikä suomalaisten etu.