Metsäfirmoilla on vastuu HCV kartoista

MHY lehdet 03/2019
Mikko Tiirola

Tänä kesänä on puhelimeni soinut tavallista tiuhempaan. Metsänomistajia on hämmentänyt FSC sertifioinnin kontrolloidun puun hankintaan liittyvä Metsäteollisuus ry:n tilaama kartta-aineisto, johon on merkitty alueita, joilla saattaa olla metsien monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tärkeitä suojeluarvoja.

Joidenkin metsänomistajien koko metsätila on tässä kartta-aineistossa merkitty korkean suojeluarvon kohteeksi (High Conservation Value, HCV). Julkisuuteen ei ole kerrottu, kuinka paljon alueita on, mutta varovaisenkin arvion mukaan asia koskettaa tuhansia metsänomistajia ja satojen tuhansien hehtaareiden alueita koko Suomessa. Mhy Keski-Suomen alueella näitä potentiaalisen HCV merkinnän saaneita alueita on alustavan arvion mukaan noin 10 000 hehtaarin alueella.

Vaikka kyseinen kartta-aineisto ei ole suojeluohjelma, eikä suomalainen lainsäädäntö rajoita alueiden hyödyntämistä muutoin, kun alueisiin mahdollisesti sisältyvien pienialaisten metsälakikohteiden osalta, liittyy siihen ongelmia. Periaatteellinen ongelma on monelle metsänomistajalle se, että hän joutuu tahtomattaan välikappaleeksi, vaikka hänellä ei ole mitään tekemistä FSC järjestelmän kanssa. Monia harmittaa se, että aineisto on toimitettu tietojärjestelmiin, mutta metsänomistajat saavat omaisuuteensa käyttöön vaikuttavat tiedot vain välikäsien kautta.

Suurin huoli liittyy siihen, saako HCV alueita sisältävään leimikkoon tarjouksia ollenkaan nyt, kun puumarkkinat ovat huippuvuoden jälkeen tasaantuneet tai jos tarjotaan, onko hinta alempi ja kenen maksettavaksi koituvat dokumentoinnista seuraavat lisäkustannukset? Karttojen vaikutus metsätilan arvon askarruttaa metsänomistajia. On erittäin harmillista, että luotu HCV aineisto sisältää selkeitä virheitä. Toivottavasti aineiston tilaaja ryhtyy pikaisiin toimiin, että kartta-aineistoa olisi mahdollista myös korjata.

Tänä syksynä on tärkeä seurata, minkälaiseksi käytännöt puumarkkinoilla muodostuvat. Pallo on nyt Metsä Groupilla, UPM:llä ja Stora Ensolla. MTK:ssa ja metsänhoitoyhdistyksissä seurataan asiaa tarkkaan. On kohtuullista, että mustaapekkaa ei heitetä metsänomistajille, jotka eivät sertifikaatteja tarvitse. Teollisuuden on vastattava kustannuksista, jos sellaisia syntyy, kun ne saavat siitä hyödynkin. Teollisuus voi myös halutessaan pitää FSC kontrolloidut puut erillään PEFC puista, jolloin ongelma ei laajene sivullisille. Metsänomistajalla on myös oikeus kirjoittaa puukauppasopimukseen, että hänen leimikossaan noudatetaan vain PEFC sertifiointia. Metsänomistajien etujärjestönä metsänhoitoyhdistykset ja MTK toki ryhtyvät etsimään myös korvaavia osto- ja vientikanavia sellaisille puuerille, jotka eivät kelpaa FSC kontrolloiduksi puuksi.

Tämä karttaharjoitus on pistänyt miettimään, kuinka pitkään pohjoismaisen metsäsektorin kannattaa pysyä FSC:n ruuvipenkissä. Pohjolassa metsä- ja ympäristölainsäädäntö on globaalissa mittakaavassa huippua. Käytön rajoittaminen metsätalouden mallimaissa pahentaa globaalia ilmasto- ja ympäristöongelmaa. Jatkuva kriteerien kiristäminen on ongelma, kun tiedetään että saman sertifikaattileiman alla myydään tuotteita, joiden kestävyys on luokiteltu paljon väljemmillä standardeilla. Ruotsissa on jo kapinaliikettä viritelty FSC (br)exitin toteuttamiseen sekä metsäteollisuuden että metsänomistajien keskuudessa. Kun ruuvi väännetään liian tiukalle, se yleensä katkeaa. Tätä kannattaa miettiä myös suomalaisten patruunoiden pöydissä.

Mikko Tiirola

metsävaltuuskunnan pj, MTK r.y.