Metsänomistajat nostavat keskustalle hattua

29.11.2022

Suomenmaa Pauliina Pohjala 29.11.2022  

Metsänomistajat nostavat keskustalle hattua, sanoo MTK:n Mikko Tiirola luonnonsuojelulain veivauksesta


Politiikka Luonnonsuojelulain pykäliin vaikuttaminen saa vuolaita kiitoksia maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:sta.

- Keskustalle suuret kiitokset kaikkien satojen tuhansien metsänomistajien puolesta, sanoo MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

- Metsänomistajien keskuudessa nostetaan keskustalle hattua siitä, että se puolustaa luonnonsuojelun hyväksyttävyyttä ja omaisuudensuojaa.

TIIROLAN mukaan hallituksen esitykseen oli jäänyt "valuvirhe" parin pykälän osalta. Hän katsoo, että uhkana oli harmaan, korvauksetta jäävän luonnonsuojelun lisääntyminen. Uhanalaisia luontotyyppejä olisi pyritty suojelemaan valtioneuvoston asetuksella, minkä MTK ja keskusta näkevät uhkana omaisuudensuojalle.

- Yli kaksi miljoonaa hehtaaria eli toistakymmentä prosenttia Suomen talousmetsien alasta olisi altistunut harmaalle suojelulle ilman korvausperusteita, Tiirola sanoo.

- Vaikutukset olisivat tulleet puumarkkinoiden, kaavoituksen ja luvituksen kautta, eivätkä metsänomistajat olisi saaneet korvauksia. Siitä olisi tullut vuosikymmenien saatossa erittäin vaikea asia luonnonsuojelun hyväksyttävyydelle, jonka eteen on tehty nyt töitä vapaaehtoisten suojeluohjelmien kautta.

Tiirolan mukaan laki todella koskettaisi vuosien saatossa suurta maanomistajien joukkoa, sillä ympäristöministeriön tarkoituksena on säätää noin 80 luontotyyppiä uhanalaisiksi.

Tiirola sanoo, että keskustan johdolla ympäristövaliokunta ja sitä ennen maa- ja metsätalousvaliokunta ajoivat läpi muutokset, joilla turvataan luonnonsuojelun hyväksyttävyys maanomistajien keskuudessa.

- Aina kun luontoa suojellaan, siitä tehdään rajaamispäätös ja maksetaan asianmukainen korvaus, Tiirola kiittelee.

TIIROLAN mukaan metsänomistajat eivät vastusta luonnonsuojelulain uudistamista.

- Tällä muutoksella, joka keskustan johdolla viedään eduskuntaan, turvataan se, että maanomistajat ovat jatkossakin luonnonsuojelumyönteisiä.

Tiirola antaa "erityismaininnat" keskustan kolmikolle, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajalle Anne Kalmarille, ympäristövaliokunnan puheenjohtajalle Hanna Kososelle ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Eeva Kallille.

- Olemme olleet pettyneitä siihen, että ympäristöministeriön valmistelussa on viety kuin käärmettä pyssyyn näitä harmaan suojelun asioita, Tiirola toteaa.