Metsävähennys ei ole lahja

Kauppalehdessä (KL 24.3) toimittaja Kyösti Jurvelin analysoi hallituksen aikeita korottaa metsävähennystä. Analyysi jäi vaillinaiseksi. Siksi metsävähennyksen perusteita on syytä avata.
Metsävähennyksellä tarkoitetaan metsänomistajan mahdollisuutta vähentää pääomaverotuksessa osaa metsätilan hankintamenosta. Nykyisin tuo oikeus on 60 prosenttia ja jatkossa siis 75 prosenttia. Metsätilakaupassa hankitaan sekä maapohja että kasvamassa ja hakattavissa olevaa puustoa. Verotuksessa maanhankintakuluja ei voi vähentää. Puuston arvo muodostaa metsätilan arvosta kuitenkin keskimäärin noin 90 prosenttia. Koska puuta myytäessä metsäkiinteistön arvo alenee vastaavasti, on metsävähennysoikeudessa kyse veroteknisesti investointien poistomenettelyyn verrattavasta mekanismista.
Metsävähennys tuli lainsäädäntöön Ahon hallituksen pääomaverouudistuksessa 1990-luvulla, kun pinta-alaverosta luovuttiin. Mallia otettiin Ruotsista. Uudistuksessa rajattiin metsävähennyksen käyttöoikeus vain luonnollisille henkilöille ja yhteismetsille. Tätä säännöstä Marinin hallitus tiukensi, kun jotkut rahastoyhtiöt löysivät vanhasta laista porsaanreiän ja perustivat virtuaalisen yhteismetsän rahastoyhtiön sisälle.
Toisin kuin Jurvelin analyysistä saattaa tulkita, metsävähennyksen korottaminen ei ole lahja. Käytetty metsävähennys täytyy lisätä kauppahinnan päälle luovutusvoittoverotuksessa, jos metsätilan myy pois lähisukulaisten ulkopuolelle tai metsätilaa ei liitä luonnollisten henkilöiden enemmistönä omistamaan yhteismetsään. Tässä on metsävähennyksen metsäpoliittinen idea. Se vahvistaa metsien pysymistä tavallisten suomalaisten omistuksessa. Kun metsävähennysjärjestelmä luotiin oli yhteisövero- ja pääomaverokanta sama (25 %). Nyt yritysten yhteisöverokanta on 20 ja pääomaverokanta 30 tai 34 prosenttia.
Metsävähennysprosentin korottaminen parantaa aktiivisen sukupolvenvaihdoksen verotuksellista houkuttelevuutta perintöön tai suvun ulkopuolelle myyntiin verrattuna. Siksi se vähentää metsätilojen pirstoutumista ja perikuntien muodostumista. Korotus aktivoi metsänomistusta ja on hallituksen hamuama kasvutoimi, sillä vähennysoikeus ei realisoidu, ellei metsästä saada pääomatuloa, olipa ne tulleet puun myynnistä tai tulevaisuudessa kasvavista ekosysteemipalveluiden kaupasta. Metsäpoliittiseksi tavoitteeksi voi lukea myös metsätilakoon ja metsäyrittäjyyden vahvistamisen.
Pientä tai jopa olematonta verojalanjälkeä Suomeen jättävät ulkomaiset metsärahastot kasvattavat omistustaan suomalaismetsistä. Jurvelinin analyysissä jää huomaamatta, että juuri metsärahastojen tulo metsätilamarkkinaan on kysynnän kasvun kautta nostanut metsäkiinteistöjen arvoja - ei metsävähennys itsessään. Metsävähennysprosentin korottaminen vahvistaa suhteellisesti kotimaista perheomistajuutta metsätilamarkkinassa. Kuka isänmaan maat ja metsät omistaa, on myös turvallisuuspoliittinen kysymys. Kun mannerlaatat järkkyvät maailmanpolitiikassa, kannattaa valtiovallan vahvistaa isänmaan pysymistä tavallisten suomalaisten omistuksessa.

Mikko Tiirola

Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, MTK r.y.
Petäjävesi