Nyrkkiä pöytään oikeassa paikassa
Viime viikolla 27 EU-johtajaa sopi noin 1100 miljardin euron budjettiraameista seuravaksi seitsemäksi vuodeksi. Seuraavan seitsemän vuoden aikana suomalaiset maksavat EU-jäsenyydestä lähes miljardin euroa vuosittain enemmän kuin me saamme EU:n jakamana maatalous- ja aluekehitystukina.
Ongelmallisempi kuin nettomaksajan rooli EU-budjetin rahoituksessa on päämiesten sopima erillinen 750 miljardin euron elvytyspaketti. Huolestuttavampaa kuin Suomelle tuleva 3,2 miljardin vastuu elvytysrahoituksesta on se, että nyt EU astui aiemmin kielletylle yhteisvastuullisen velan tielle. Monia askarruttaa kysymys, johtaako tehty ratkaisu kohti syvenevää liittovaltiokehitystä ja EU:n verotusoikeutta.
Nyt keskustellaan siitä, oliko pääministeri Marin tarpeeksi tiukkana neuvotteluista. Mielestäni hän onnistui hyvin, vaikka yhteisen velanottoa suomalaiset eivät hyväksykään. Suomen neuvottelumandaattia kannattaa suhteuttaa siihen, että edustamme noin prosenttia EU:n väestöstä. On epärealistista luulla, että Suomi olisi millään neuvottelutaktiikalla pystynyt oleellisesti muuttamaan syntynyttä ratkaisua. Isoista asioista peruslinjaukset tekevät isommat. Niin nytkin - käytännössä Saksan liittokansleri Merkel ja Ranskan presidentti Macron. Siihen on kaikilla tyytyminen.
Se, että Suomi ei hakenut jäsenmaksun alennusta kuten Ruotsi, Tanska, Itävalta ja Hollanti, oli hyvä ratkaisu. Puolta miljardia maatalouteen ja Itä- ja Pohjois-Suomen harvaanasuttujen alueiden kehittämiseen olisi kovin vaikea saada kansallisesta budjetista. Toivottavasti sadan miljoonan euron lisärahoitus helpottaa ratkaisun löytämistä koko maan aluekehittämisrahojen jaosta käytävään kiistelyyn.
Suomen kansantalouden kannalta merkittävämpää on onnistua komission valmistelemien Vihreän kasvun ohjelman sekä EU:n monimuotoisuus- ja metsästrategioiden käsittelyssä. Näistä asioista eivät Macron ja Merkel sovi, eikä yhdenkään EU-maan talousedut ole kyseessä. Siksi Suomen hallitus voin halutessaan saada tahtonsa läpi.
Vihreän kasvun ohjelmaan Suomen pitää ajaa vahvaa painotusta biotalousinvestointeihin ja puurakentamiseen, jotka komission esityksestä puuttuvat. Koronan jälkeinen talous ei nouse, jos komission esittämällä biodiversiteettiohjelmalla suojeltaisiin 30 prosenttia EU:n maa- ja vesialueista. Suomelle metsien käyttöön liittyvät kysymykset ovat tärkeämpiä kuin yhdellekään muulle EU maalle. Näissä kysymyksissä täytyy pitää tiukasti kiinni kansallisista eduista. Joka viides vientieuro Suomesta lähtee puun kannolta. Hallitus ei saa antaa metsäpolitiikkaa unionin linjattavaksi.
EU:n hyväksyttävyys kansan silmissä ei ole kiinni pelkästä maksuosuudesta. 25 vuoden EU-jäsenyys ei ole opettanut suomalaista hallintoa vieläkään siihen, että direktiivit eivät ole lakeja vaan lainsäädäntöohjeita. Suomalaisten on vaikea ymmärtää, että vuonna 2018 rauhoitettua valkoposkihanhea ammuttiin Ruotsissa 7195 ja Tanskassa 16 059. Suomen viranomaiset eivät antaneet yhtäkään poikkeuslupaa, vaan piilottelivat luontodirektiivin varjossa. EU:n hyväksyttävyydenkin vuoksi hallituksen tulisi selvittää, miksi meillä virkamiehet ja hallinto-oikeudet tulkitsevat direktiivejä paljon tiukemmin kuin naapurimaissa?
Olli Rehnin lausahdusta kannattaa suomalaisten hokea sekä Brysselissä että kotimaassa: "Olkoon EU iso isoissa, mutta pieni pienissä asioissa".
Mikko Tiirola
Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, MTK r.y.