Pitäisikö kokeilla markkinataloutta?

MTK Viesti 9.6.2011
Mikko Tiirola

Yhtä varmaksi kevään merkiksi kuin lumen sulaminen ja kylvötöiden alkaminen on viime vuosina muodostunut puukaupan toimimattomuuden päivittely. Metsänomistajia ja heidän yhdistyksiään on syytelty joka kevät puun panttaamisesta ja puukaupan jarruttelusta. Toivottavasti uusi hallitus ei puutu lyhytjänteisillä ja äkkipikaisilla ratkaisuilla puumarkkinoiden toimintaan, vaan antaa markkinamekanismien toimia. Pakkokeinoilla uhittelu tai kannattavuuden heikentäminen kiristämällä verotusta saavat vain uusia ongelmia puumarkkinoille.

Mitä muutoksia meidän puumarkkinoilla on tapahtunut 90-luvun hintasuositussopimusten jälkeen? Metsänomistajien puun myyntiaktiivisuus vuosien alkukuukausina on jatkuvasti hiipunut jo vuodesta 2001 lähtien, vaikka vuositasolla teollisuus on saanut hankittua tarvitsemansa puut yksityismetsistä oikein hyvin.

Metsäteollisuus aloitti kymmenisen vuotta sitten rummutuksen sopimus- tai kanta-asiakkuuksien ja takuuhintojen tarjoamiseksi metsänomistajille. Nämä takuuhinnat ja hinnan tarkistusmekanismit ovat johtaneet siihen, että puukauppansa kilpailuttavat metsänomistajat aktivoituvat puukauppaan vasta kesän korvalla. Vuoden alkupuoliskolla ei ole ollut hintahuippuja vuoden 2007 kesäkuuta lukuun ottamatta. Kyllä tähän metsänomistajat vähitellen oppivat. Iso metsäteollisuus on palveluillaan siis rakentanut puumarkkinoiden vaihtelua jyrkentävän järjestelmän. Toki viime vuosien äärevyyttä puumarkkinoilla on lisännyt myös valtiovallan määräaikaiset veroratkaisutkin.

Puukaupan ei pitäisi erota millään tavoin muista raaka-ainemarkkinoista. Kuten muillakin raaka-ainemarkkinoilla, toimii puukaupassa monia myyjiä ja harvoja ostajia. Kaiken lisäksi puun hintavaihtelut ovat olleet marginaalisia muihin raaka-aineisiin verrattuna. Miksi muilla raaka-ainemarkkinoilla luotetaan markkinatalouteen? Puun hinta- ja määrävaihteluihin on syytä tottua jatkossakin, markkinavaihteluiden tasaamiseen pitää sekä metsänomistajille että ostajille kehittää työkaluja: indeksejä, avointa hintatietoa ja sähköisiä kauppapaikkoja. Puukaupan sujumisen parantamiseksi markkinoille tarvitaan myös uusia toimijoita.

Metsänhoitoyhdistyksillä on jo nykyisellään valmius välittää pieniltä tiloilta isoja määriä puuta tasaisesti ja kustannustehokkaasti. Tämä on kaikkien puumarkkinoiden vaihteluista valittavien syytä pitää visusti mielessä. Metsäteollisuus sahaa omaa oksaansa, kun se kyseenalaistaa jatkuvasti nykyisenkaltaisen metsänhoitoyhdistystoiminnan ja erityisesti niiden harjoittaman puunkorjuupalvelun. Nykyisellä metsänomistajarakenteella on entistä haastavampaa saada puuta markkinoille ilman metsänhoitoyhdistysten toimintaa.

Huolestuttavaa on myös se, että metsäteollisuus on ainakin kulisseissa ollut hakemassa myös vanhanaikaisia ratkaisuja. Ajatukset ovat kulkeneet siihen tapaan, että metsänomistajat eivät huolehdi omaisuudestaan, jos heitä ei siihen pakoteta. Puheet metsänomistusmaksusta ovat yhtä absurdeja kuin, että Nokia puuhaisi raaka-ainetoimittajille tai alihankkijoilleen rangaistusveroja. Niin hyvin uskon tuntevani suomalaisen metsänomistajan sielunelämää, että jos näihin kiinteistöveron johdannaisiin mentäisiin, jumiutuisivat puumarkkinat lopullisesti. Kannattaisikohan oikeasti kokeilla aitoa markkinataloutta myös puukaupassa pakkokeinoilla uhittelun sijasta?

Tukkimarkkinoilla meillä toimii aito kilpailu, mutta kuitupuumarkkinoilla meidän kilpailutilanne on epäterve, muuten lisääntyvää kalliin tuontipuun käyttöä on vaikea selittää. Kuitupuuta jää hyödyntämättä metsistämme miljoonia kuutiometrejä vuosittain. Tuontipuun käyttöä ei voi markkinataloudessa pitää sinänsä erikoisena, mutta nykyinen tilanne on erittäin kummallinen: ulkoa tuodusta kuitupuusta maksetaan kymmeniä prosentteja kalliimpaa hintaa kuin kotimaisesta raaka-aineesta. Kartellivuosinakin kotimaanhinnat ja tuontihinnat seurasivat varsin hyvin toisiaan.

Eikä tässä vielä kaikki, vaan tämän lisäksi metsäteollisuus vahtii kuin pissihaukka, että yhtään jalostukseen kelpaavaa kalikkaa ei saisi ohjautua polttoon, vaikka metsät ovat väärällään pienpuuta. Brysseliin tehty valitus pienpuun energiatuesta oli sellainen temppu, että harkitsin kovasti hamekankaan ostoa koko metsäteollisuuden johtoporukalle. Harvennuspuumarkkinaa tämä kantelu kyllä häiritsee niin pitkään, kun petusta saadaan lopullinen päätös.

Markkinatalous vaatii toki toimiakseen poliittista ohjausta. Suurin ongelma metsäelinkeinon kannalta on metsänomistajien ikääntyminen ja tilakoon jatkuva pieneneminen. Jo nyt yli puolet metsänomistajista on eläkeläisiä. Päätöstä metsätilojen sukupolvenvaihdoshuojennuksesta odotetaan kuumeisesti. Metsänomistajan ikä selittää voimakkaasti puunmyyntiaktiivisuutta. Keski-ikä on nyt jo yli 60 vuotta ja suunta on kokoajan nouseva. Valtiontaloudelle metsätilojen spv-ratkaisu olisi positiivinen jo lyhyelläkin aikavälillä ja koko metsäsektorin tulevaisuuden kannalta elintärkeä. Edellinen hallitus meni perustuslain selän taakse. Uuden hallituksen pitää uskaltaa toimia.

Aurinkoista kesää ja hyviä puukauppoja kaikille.

Mikko Tiirola

Metsävaltuuskunnan pj, MTK r.y.