Puolesta&Vastaan -avauspuheenvuoro
Oulun yliopisto | Suomen metsätalous köyhdyttää luontoa - väittely | https://www.youtube.com/live/f579raohkns
Hyvät kuulijat,
vastustan väitettä, että Suomen metsätalous köyhdyttää luontoa.
Tai ehkä tarkemmin sanottuna: vastustan ajatusta, että suomalaisen metsätalouden voisi kuvata yhdellä lauseella luonnon köyhdyttämiseksi.
Haluan aloittaa lapsuuteni maisemista.
Olen kasvanut Pudasjärvellä aikana, jolloin metsätalous oli hyvin erilaista kuin nykyään.
Silloin vesakkoa torjuttiin lentokoneista ruiskutettavilla kemiallisilla aineilla. Ojitetuilta soilta vedet johdettiin usein suoraan vesistöihin. Päätehakkuissa ei tunnettu suojakaistoja, säästöpuuryhmiä, riistatiheikköjä, tekopökkelöitä tai lahopuun merkitystä luonnon monimuotoisuudelle.
Maisemaan kuuluivat myös niin sanotut Osaran aukeat. Ne olivat aikanaan lähes 20 000 hehtaarin laajuinen hakkuualuekokonaisuus, jota monet pitivät metsien hävittämisen symbolina.
Mutta mitä siellä on tänään?
Ei autiomaata.
Ei hävitettyä metsää.
Vaan kasvavia metsiä, joissa elää monipuolinen metsälajisto ja joiden kerrotaan olevan myös vahvaa metsoseutua.
Kannattaa käydä katsomassa ja pyrkiä Piipposen Eskon ja Kouvan Jorman juttusille.
Tämä ei tarkoita, etteikö metsien käytöllä olisi vaikutuksia luontoon.
Tietenkin on.
Jokainen luonnonvara, jota ihminen käyttää, muuttaa ympäristöään.
Minun mielestäni olennainen kysymys ei kuitenkaan ole se, vaikuttaako metsätalous luontoon.
Olennainen kysymys on se, millaisia vaikutukset ovat, miten niitä vähennetään ja pystymmekö samalla parantamaan luonnon tilaa.
Hyvät kuulijat,
kun puhumme luonnon köyhtymisestä, meidän on oltava täsmällisiä.
Tutkimus on osoittanut, että osa metsälajeista ja erityisesti vanhoihin metsiin liittyvä lajisto on taantunut. Tätä ei pidä kiistää eikä vähätellä.
Juuri tämän tiedon vuoksi metsätalous on muuttunut.
Kun ymmärrys luonnon monimuotoisuudesta on lisääntynyt, myös metsänhoidon käytännöt ovat muuttuneet.
Metsiin jätetään säästöpuita.
Lahopuuta säilytetään ja lisätään.
Vesistöjä suojataan.
Arvokkaita elinympäristöjä tunnistetaan ja säästetään.
Ennallistamista tehdään.
Luonnonhoidosta on tullut olennainen osa metsätaloutta.
Metsä ei kuitenkaan reagoi muutoksiin hetkessä.
Metsäekosysteemien aikajänne on vuosikymmeniä.
Siksi meidän pitäisi välillä pysähtyä kysymään, arvioimmeko tämän päivän metsätaloutta 1970-luvun käytäntöjen vai 2020-luvun käytäntöjen perusteella.
Hyvät kuulijat,
mielestäni väitteessä on toinenkin ongelma.
Se antaa helposti kuvan, että luonto olisi jokin muuttumaton tila, jota ihmisen toiminta häiritsee.
Todellisuudessa luonto on jatkuvassa muutoksessa, jota ilmastonmuutos kiihdyttää.
Metsät kasvavat, vanhenevat ja uudistuvat.
Myrskyt kaatavat puita.
Hyönteiset muuttavat metsien rakennetta.
Tulipalot luovat uusia elinympäristöjä.
Muutos ei ole luonnon poikkeustila.
Muutos on luonnon normaali tila.
Tämä ei tarkoita, että kaikki muutokset olisivat luonnon kannalta yhtä hyviä.
Ei tietenkään.
Mutta se tarkoittaa, että luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ei ole sama asia kuin kaiken muuttumisen estäminen.
Tavoitteena on säilyttää ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta muuttuvassa ympäristössä.
Ja juuri siihen meidän pitäisi metsien käytössä pyrkiä.
Hyvät kuulijat,
haluan nostaa esiin vielä yhden näkökulman.
Metsätalous ei tapahdu tyhjiössä.
Ympäristökeskustelussa sorrumme joskus näköharhaan. Näemme sen, mikä tapahtuu omien silmiemme edessä, mutta emme sitä, mitä tapahtuu muualla.
Hakkuuala Pudasjärvellä näkyy meille.
Mutta se, millaisia ympäristövaikutuksia aiheutuu, jos uusiutuvat materiaalit korvataan fossiilipohjaisilla tuotteilla tai jos puun tuotanto siirtyy alueille, joilla valvonta on heikompaa ja luonnon monimuotoisuus huomattavasti suurempaa, ei näy samalla tavalla.
Rakentaminen, pakkaukset, tekstiilikuidut ja monet muut tuotteet tarvitsevat edelleen raaka-aineita.
Silloin on perusteltua kysyä:
Missä ne tuotetaan?
Suomessa, jossa metsät uudistetaan, metsien käyttöä säädellään, luonnonhoitoa kehitetään jatkuvasti tutkimuksen pohjalta ja vaatimukset kasvavat koko ajan?
Vai alueilla, joissa luonnon monimuotoisuus voi olla huomattavasti herkempi ja metsäkato todellinen ongelma?
Tämäkin on luonnon näkökulmasta tärkeä kysymys.
Lopuksi.
En väitä, että metsätalous olisi täydellistä.
En väitä, etteikö metsätaloudella olisi luontovaikutuksia.
En väitä, etteikö osa metsälajeista olisi edelleen vaikeassa tilanteessa.
Enkä väitä, etteikö meillä olisi vielä paljon tehtävää.
Mutta väitän, että suomalaisen metsätalouden kuvaaminen luonnon köyhdyttämiseksi jättää kertomatta suuren osan todellisuudesta.
Se jättää kertomatta sen, kuinka paljon metsätalous on muuttunut tutkimustiedon mukana.
Se jättää kertomatta metsänomistajien, tutkijoiden ja metsäammattilaisten vuosikymmenten työn luonnon tilan parantamiseksi.
Ja se jättää kertomatta sen, että tulevaisuuden haaste ei ole valita metsien käytön ja luonnon välillä.
Haaste on oppia tekemään molemmat paremmin yhtä aikaa.
Minun mielestäni suomalainen metsätalous ei ole kertomus luonnon köyhdyttämisestä.
Se on kertomus jatkuvasta oppimisesta, jatkuvasta parantamisesta ja jatkuvasta tasapainon etsimisestä ihmisen tarpeiden, luonnon monimuotoisuuden ja tulevien sukupolvien vastuun välillä.