Puukaupan syntyjä syviä

MHY Järvi-Savo jäsenlehti 19.5.2020
Mikko Tiirola

Alkuvuoden hiljaisuus puukaupassa ei ole tullut kenellekään yllätyksenä veromuutosten takia. Lisäksi viime syksyn myrskytuhoista on tullut markkinoille arvioituakin enemmän puuta. Toivottavasti uutta hallitusta kasaavat päättäjät eivät nyt puutu lyhytjänteisillä ja äkkipikaisilla ratkaisuilla puumarkkinoiden toimintaan, vaan antavat markkinamekanismien toimia. Pakkokeinoilla uhittelu tai kannattavuuden heikentäminen kiristämällä verotusta saavat vain uusia ongelmia puumarkkinoille.

Olen miettinyt syitä siihen, miksi meillä on joka kevät samanlainen tilanne puumarkkinoilla. Metsänomistajien puun myyntiaktiivisuus vuosien alkukuukausina on MTK:n Metsätutka-kyselyyn perusteella jatkuvasti hiipunut jo vuodesta 2001 lähtien. Metsäteollisuus aloitti kymmenisen vuotta sitten voimakkaan rummutuksen sopimus- tai kanta-asiakkuuksien tarjoamiseksi metsänomistajille.

Firmojen takuuhinnat ja hinnan tarkistusmekanismit ovat johtaneet siihen, että vapailla markkinoilla toimivat metsänomistajat aktivoituvat puukauppaan vasta kesän korvalla. Vuodenalkupuoliskolla ei ole ollut hintahuippuja vuoden 2007 kesäkuuta lukuun ottamatta. Kyllä tähän metsänomistajat vähitellen oppivat. Iso metsäteollisuus on palveluillaan siis rakentanut puumarkkinoiden vaihtelua jyrkentävän järjestelmän. Systeemi kaipaisi kyllä korjausta - löytyisikö korjaus läpinäkyvistä ja kaikille avoimista indekseistä?

Metsäteollisuuden markkinanäkymä on kaikissa tuoteryhmissä positiivinen - erityisen hyvältä tilanne näyttää sellu- ja kartonkiteollisuudessa. Monen laihan vuoden jälkeen metsäteollisuus tekee parhaillaan erinomaista tulosta. Tämän pitäisi koitua myös metsänomistajien eduksi. Minua kuitenkin ihmetyttää suuresti se, että historiallisen korkea sellun hinta ei käytännössä mitenkään ole näkynyt kuitupuun hinnassa. Puukauppaa käydään valitettavasti tukkivetoisesti - siitä kärsii puutuoteteollisuuden kilpailukyky. Tällä hetkellä puusta maksukykyä on parhaiten ennen kaikkea kuiduttavalla teollisuudella. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä esimerkiksi Metsäliiton kuitupuuta jalostava teollisuus teki jalostettua puukuutiota kohden 30-40 euron tuloksen.

Puun tuontiin - siis ennen kaikkea kuitupuuhun ja hakkeeseen - käytetyllä rahalla hankkisi melkoisen määrän ensiharvennuspuuta kotimaasta. Kotimaisen kuitupuun tienvarsihinta alkuvuonna on ollut noin 30 euroa kuutiolta, mutta tuontikuitukuutiosta teollisuus maksoi rajalle toimitettuna noin 45 euroa. Ei riitä maalaisjärki - ei riitä. Uutta konstia voisi jo kokeilla: vähentää tuontia - ostaa kotimaista ja säästää selvää rahaa.

Kuitupuuta jää hyödyntämättä metsistämme miljoonia kuutiometrejä vuosittain. Puun tuonti on kuitenkin edelleen kiihtymään päin. Metsäteollisuuden kannattaisi puun hankinnan kanssa toimia pitkäjänteisesti. Tässä ei ole kyllä järjen hiventäkään - isänmaallista se ei ainakaan ole. Metsänomistajasta tuntuu pahalta tehdä harvennuskauppaa, kun samaan aikaan ulkoa tuodusta kuitupuusta maksetaan kymmeniä prosentteja kalliimpaa hintaa. Jos tämä peli jatkuu, ei liene kaukana se, että metsänomistajien keskuudessa ruvetaan etsimään kuitupuun vientikanavia. Isänmaallisuudesta metsänomistajat kyllä pitävät huolen: ulkomaille ei takuulla viedä puuta kotimaan hintatasoa halvemmalla.

Eikä tässä vielä kaikki, vaan tämän lisäksi metsäteollisuus vahtii kuin pissihaukka, että yhtään jalostukseen kelpaavaa kalikkaa ei saisi ohjautua polttoon. Brysseliin tehty valitus pienpuun energiatuesta oli sellainen temppu, että harkitsin kovasti hamekankaan ostoa koko metsäteollisuuden johtoporukalle. Tämä temppu oli kyllä myrkkyä ensiharvennuskohteiden puukaupalle. Siitä ei pääse mihinkään.

Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta olen kuitenkin vakuuttunut, että tästä vuodesta tulee vielä hyvä puukauppavuosi, ja teollisuus saa halutessaan ostettua tarvitsemansa puut kotimaan markkinoilta. Metsäteollisuuden toimintamahdollisuudet Suomessa ovat metsävarojen puolesta pitkälläkin aikavälillä erinomaiset: Nykyiselle jalostuskapasiteetillemme, jota on kaikkien saneeraustoimenpiteidemme jälkeen edelleen noin 70 miljoonalle kuutiometrille puuta vuosittain, ja monille uusillekin investoinneille riittää puuta. Puumarkkinoiden toimintaa on kehitettävä siihen suuntaan, että Suomeen kannattaa ja uskaltaa investoida.

Metsänomistajien kannattaakin tuoda puuta aktiivisesti tarjolle, kilpailuttaa leimikko metsänhoitoyhdistystä käyttäen ja katsoa tyydyttävätkö tarjotut puukaupan ehdot. Kun kysyntä ja tarjonta kohtaavat markkinoilla, syntyy kauppa - ei se markkinatalous sen ihmeellisempää ole.

Mikko Tiirola

Metsävaltuuskunnan pj, MTK