Umpihankihiihdon MM -kisojen suojelijana - puhe 21. MM kisojen iltajuhlassa
Iso-Syöte 10.2.2018
Hyvät umpihankihiihtäjät ja arvoisat umpihankineuvokset!
Minulla on ollut suuri ilo ja kunnia seurata kisatapahtuman suojelijan ominaisuudessa teidän vaellusta tänne yöleiriin. Keli on suosinut sekä kisailijoita, järjestäjiä että perässähiihtäjiä.
Pudasjärvinen luonto puhuttelee tietenkin minua syntyperäistä pudasjärveläistä erityisellä tavalla. Lapsuuden ja nuoruuden muistot ovat päivän mittaan tulleet monesti mieleen.
Erityisesti olen tänä päivänä muistellut jo 35 vuotta sitten pois nukkunutta isoäitiäni. Lapsen kuuntelin ihmetelleen hänen tarinoitaan vanhoilta ajoilta. Teille hyvät umpihankihiihtäjät, jotka olette tänään uurastaneet selkosilla, haluan muistella yhtä erikoisella tavalla mieleen jäänyttä tarinaa. Luonnollisesti se liittyy hiihtoon ja varmaan osaltaan myös umpihankihiihtoon - kestävyyteen, sisuun ja itsensä ylittämiseen.
Mummoni TörmäMuori kertoi useasti hiihtäneensä sota-aikana Paukkerista Kurenalle asioille. Hän oli talvisodassa jäänyt leskeksi. Isäni oli neljästä lapsesta nuorin alle vuosikas pappani kaatuessa rintamalla. Asiointireissulle tuli mittaa suuntaansa reilu 20 km jokivarsia ja Jongunjärven selkiä hiihdelleen. Selkärepussa oli iso paketti kotikirnuttua voita, jolla hän vaihtoi kirkonkylän rouvilta vaatteita ja taloustavaroita.
Paluumatkalla mummoni kertoi monesti olleensa niin väsynyt, että kyyristyi suksien päälle vähäksi aikaa levähtämään. Pienen torkahduksen jälkeen piti jatkaa taivallusta. Olihan jouduttava lasten luokse ja lehmien hoitoon. Lapset tietenkin odottivat äitiään ja pieniä tuliaisia. Vanhin tytär, oli pitänyt huolta perheen pienimmistä, mummoni lähtiessäni varhain aamulypsyn jälkeen hiihtämään kohti Kurenalusta.
Niin tätä sisua ja itsensä ylittämistä on tänään nähty näillä selekosilla. Vaikka taival on ollut raskas, on yöleirin nuotion lämpö palkitseva.
Samalla kun muistelemme ja arvostamme meitä edeltäneitä sukupolvia, voimme katsoa myös tulevaisuuteen paljon optimistisemmin kuin kokonaiseen vuosikymmeneen ihan koko Suomessa, mutta varsinkin täällä selkosilla Pohjois-Suomessa.
Matkailun kasvuluvut ovat kaksinumeroisia. Erityisesti vaurastuva Aasia tuntuu löytäneen Pohjoisen lumon. Luonto- ja elämysmatkailu, jonka eliittiä te umpihankihiihtäjät edustatte ei vielä ole isoimpien massojen laji, mutta merkit siitä, että tulevaisuudessa niin voi olla
Luonnosta, hiljaisuudesta ja paksuista hangista voi tulla Pohjois-Suomelle matkailun kilpailuvaltti.
Umpihankihiihdossa yhdistyvät hienolla tavalla luonnon ja sen olosuhteiden kunnioitus sekä rohkeus etsiä omia reittejä. Umpihankeen suuntaavan hiihtäjällä on oltava samanaikaisesti sekä nöyryyttä luonnonvoimia kohtaan, että kykyä tehdä omia päätöksiä ja yhteistyötä toisten kulkijoiden kanssa.
Umpihankihiihtäjän arvoilla pärjäävät myös kaksi Pohjois-Suomen talouden jo ennestään vankkaa kivijalkaa: matkailu ja metsätalous. Molemmat ovat vahvassa myötätuulessa. Molemmille on sijaa eikä kummankaan tarvitse kärsiä toisen kehittymisestä.
Kuten umpihankihiihtäjän, on matkailuelinkeinon ja metsätaloudenkin pystyttävä raivaamaan omaa latuansa, mutta myös kulkemaan rinnan toisten kulkijoiden kanssa: Lentomatkailu pohjolan perukoille voi tyssätä lentämisen ilmastopäästöihin ilman biopohjaisen kerosiinin tuotantoa. Kehittyvät biotuotetehtaat tarjoavat raaka-ainetta biopolttoaineisiin pohjoisen hyvin kasvavista metsistä.
Samoja metsiä voivat hyödyntää rintarinnan umpihankihiihtäjät ja muut matkailijat. Yhdessä olemme enemmän, kuten jokaisen umpihankijoukkueen hiihtäjät tietävät. Kasvavan matkailun ja metsätalouden rinnakkain kulkemiseen kannattaa kehittää yhdessä uusia ratkaisuja, jotta molemmat uraa avaavat elinkeinot hyötyvät. Silloin saamme työtä ja toimeentuloa selkosten kansalle ja virkistystä sekä ilmastohyötyä kaikille.
Erinomaisia luontoelämyksiä selkosten metsiin ja soille. "Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki."